Päivitetty 3.12.2021

Koronapassi otetaan käyttöön kaikissa joulukonserteissamme!

2.12. julkaistun AVIn uusimman rajoitustiedotteen mukaisesti yli 20 hengen yleisötilaisuudet kielletään Uudellamaalla 4.12 alkaen. Yleisötilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin henkilömäärärajaa ei tarvitse noudattaa. Näin ollen koronapassia tullaan vaatimaan yli 16-vuotiailta kaikissa joulukonserteissamme.

Pyydämme kaikkia konserttiin tulijoita varaamaan koronapassin ja henkilöllisyystodistuksen valmiiksi näytettäväksi ovella sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi. 

Pyrimme järjestämään konsertin mahdollisimman turvallisesti myös muilla tavoin muun muassa päästämällä yleisön kirkkojen sisätiloihin vasta kun istumapaikoille meno on mahdollista välttääksemme ruuhkaa. Lisäksi perinteiset yhteislaulukappaleet esitetään tänä vuonna vain kuoron ja orkesterin voimin. 

Toivomme myös yleisön ottavan muut huomioon konserttiin tullessaan. Tulethan konserttiin vain terveenä ja käytäthän maskia. Pyritään kaikki yhdessä myös välttämään tungoksen muodostumista sisäänkäynneille. 

Haastavasta tilanteesta huolimatta olemme uskomattoman iloisia, että meillä on mahdollisuus järjestää tänä vuonna joulukonsertit ja päästä tuomaan joulun tunnelmaa yleisölle. Näistä konserteista alkaa myös YListien joulu. 

Tervetuloa konsertteihin! Pidetään huolta toisistamme!