Odotettu Kansallisromantiikan Klassikot -konsertti 13.5. klo 18:00 Kallion kirkossa!

Osta liput nyt!

Keväällä 2022 YL palaa pitkästä aikaa juurilleen. Samalla palataan tietenkin suomenkielisen kulttuurin syntyhetkiin. Kokonaisuuteen on valittu rakkaimmat ja merkityksellisimmät teokset kansallisromantiikan ajan tärkeimmiltä säveltäjiltämme Sibeliukselta, Palmgrenilta, Kuulalta ja Madetojalta. Konsertin avaa historian ensimmäisessä kokonaan suomenkielisessä konsertissa, YL:n 10-vuotisjuhlakonsertissa vuonna 1893 kantaesityksensä saanut Sibeliuksen Venematka. Siitä jatketaan läpi romantiikan kultakauden aina aikakauden päättymisen, Ensimmäisen maailmansodan kynnykselle saakka. Säveltäjien kieltä inspiroivat Kalevalan ja Kantelettaren tekstien lisäksi etenkin runoutemme suurmiehet V. A. Koskenniemi sekä Eino Leino.