Ylioppilaskunnan Laulajien joulukonsertit kuuluvat Helsingin rakastetuimpiin jouluperinteisiin. Vuosien saatossa YL:n joulukonserteista on tullut erottamaton osa Helsingin joulua, ja konsertit keräävät vuosittain noin 12 000 kuulijaa. Vastajulkaistu joululevy Maa on niin kaunis tuo tänä vuonna joulutunnelman koteihin maamme vanhimman suomenkielisen kuoron laulamana.

Joulukonserttien tarina alkoi jo liki 40 vuotta sitten vuonna 1979, kun silloiset laulajat päättivät Lahdessa pidetyn konsertin jälkeisellä paluumatkalla tuoda ripauksen joulurauhaa pääkaupunkiin. Parissa viikossa kuoron hallinto oli varannut kirkon ja laulukunta omaksunut konserttiohjelmiston. Uuden jouluperinteen syntyä Tuomiokirkossa todisti tuhatpäinen yleisö. Sittemmin joulukonsertteja on järjestetty satoja, ja sadat tuhannet ovat päässeet osaksi perinnettä.

Maa on niin kaunis sisältää tuoretta materiaalia – oikeastaan koko ohjelmisto on rakennettu YL:n aikaisimmin levyttämättömien kappaleiden ympärille. Mukana on myös uusia sovituksia rakastetuimmista joululauluista, kuten Koristeissaan kiiltää kuusi ja Jouluyö, juhlayö”, kertoo YL:n taiteellinen johtaja Pasi Hyökki.

Perinteisempää osastoa edustavat solistien kanssa äänitetyt kappaleet. Levyllä kuullaan solisteina sopraano Tuuli Takalaa ja baritoni Aarne Pelkosta, jotka ehdottomasti kuuluvat Suomen eturivin laulajiin. Nyt ilmestyvä joululevy on suurimmaksi osaksi äänitetty YL:n joulukonsertissa, kynttilöin valaistussa Johanneksenkirkossa.