Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Ylioppilaskunnan Laulajat herättää ylioppilaiden kesäkuoroperinteen jälleen eloon. Kvartetit ja suuremmat yhtyeet konsertoivat lukuisissa paikoissa ympäri Suomea aina kesän alusta elokuun loppuun.

Suomalaisen ylioppilaslaulun perinteet ulottuvat pitkälle 1800-luvulle. Tuolloin laulajakakstoistikot tekivät konserttimatkoja maakuntiin kerätäkseen rahaa ylioppilastalon rakentamiseen. Viime vuosisadan alussa YL:n laulajaveljet kiersivät aktiivisesti pitkin Suomea konsertoimassa. Aikana ennen radiota uusi suomenkielinen kuoromusiikki oli harvinaista herkkua – suurin osa kansasta tunsi Sibeliuksen teokset korkeintaan nimeltä. Kesäkuorot toivat ihmisiä yhteen musiikin ääreen yli sadalla paikkakunnalla. Laulajille vähintään yhtä tärkeää oli kohdata kotimaan luonto, joka toimi suomalaisen taiteen kultakauden säveltäjien suurena innoittajana.

Tavoitteemme on kesällä 2017 tuoda suomalaista mieskuoromusiikkia joka niemeen ja notkelmaan. Samalla haluamme haastaa itsemme ja yleisömme nauttimaan Suomen kauniista luonnosta. Yli satavuotiasta kesäkuoroperinnettä kunnioittaen YL hankkii kesän 2017 konserttien tuotoilla maa-alueen, joka muutetaan Metsähallituksen alaiseksi luonnonsuojelualueeksi.

Tervetuloa osaksi YL:n satavuotislahjaa Suomelle!

 

Konsertit

Puolustusvoimain lippujuhla 7.6.
Tukholma

Finnish Midsummer Goes Beijing 7.6.
Peking

Suven Laulajat Munkkiniemessä 16.6.
Munkkiniemen kirkko klo 18

Tunturipoikien juhannuskonsertti: Mittumaaritulilla 22.6.
Pyhän Laurin kappeli, Äkäslompolo klo 18

Suvi-illan vieno tuuli – kesäisiä säveliä 100-vuotiaalle Suomelle
30.6. Loppisali, Loppi klo 16
1.7. Suomalainen Klubi, Marskin Sali, Tampere klo 15

Äänirautaa rajalle -tuplakvartetti 1.7.
Miettilä Kollaus, Rautjärvi klo 14.00

Hauhon musiikkijuhlat 4.7.
Rengon kirkko klo 19

Tervon taivaanrannanmaalarit 10.7.
Tervon kirkko klo 19

Amarone Brothers Kemiönsaaressa 15.7.
Taalintehtaan kirkko klo 18

Amarone Brothers Kustavissa 21.7.
Kustavin kirkko klo 18

Rockfestari Naamat 23.7.
Muurame

Fragancia-kvartetti Turun saaristossa
28.7. Jurmo kapell klo 19
29.7. Aspö kapell klo 19

Amarone Brothers Helsingissä 20.8.
Puistola, Kennotie 13 klo 14

Ylioppilaskunnan Laulajat Nuuksiossa 26.8.
Mustalampi, ilmaiskonsertti klo 15

Suven Laulajat Puijonnokan laavulla 27.8.
Puijo klo 13.30

Puita ja valoa 30.9.
Musiikkitalo klo 16